Pop-kaunotar Lykke Lin sydän on murtunut, tai siltä ainakin vahvasti näyttää

06.03.2014

Paluuta virittelevä Lykke Li julkaisi murheen murtaman musiikkivideon. Itse biisiä kuunnellessa tulee ajatelleeksi, että I Follow Rivers -hitti ei saanut ainakaan heti kättelyssä jatkoa.

Teksti: Linda Kämäräinen / Saku Schildt

I Follow Rivers -biisillään pari vuotta sitten kaikkialla esillä ollut Lykke Li julkaisee keväällä uuden albumin. I Never Learn -levy ilmestyy 5. toukokuuta, ja esimakuna julkaisulta esitellään nyt video kappaleesta Love Me Like I’m Not Made of Stone.

Biisin ja koko tulevan levyn kantavana teemana ovat Rolling Stonen mukaan sydänsurut – Power ballads for the broken oli artistin oma kuvaus aiheesta. Lupaavaa sinänsä, vaikka uusi kappale ei edellisen levyn kohokohtien tasolle ylläkään.

I Never Learn on viimeinen osa kolmen levyn trilogiasta, joka alkoi artistin Youth Novels -debyyttialbumista vuonna 2008 ja jatkui vuoden 2011 Wounded Rhymes -albumilla.

YouTube video