Popedasta Robin Packaleniin – Himos Areenalla nähdään syksyllä kova artistikattaus

Himos Areenan bileiltoja tähdittää yli 30 suosikkiesiintyjää.

14.09.2022

Himos Areenan ohjelmisto vuoden loppuun saakka on nyt julkaistu ja liput ovat myynnissä.

Ohjelmaa täydensivät suomi-rockin järkäle Popeda sekä bilekauden starttaava ilta, jolloin esiintyvät Oku Luukkainen, Mighty44 sekä Dj Ice K.

Lokakuun alussa Areenalla esiintyvät muun muassa Juha Tapio sekä Samu Haber. Himos Areenan esiintyminen tulee olemaan samalla Samu Haberin ensimittainen täysimittainen live-keikka sooloartistina sekä 30. syyskuuta julkaistavan Pelastetaan maailma -albumin julkaisukeikka.

Himos Areenan pikkujoulukausi starttaa jo lokakuun puolelta ja lavalle nousee Apulanta. Himoksen Halloween -bileet juhlitaan lokakuun päätteeksi jo torstaista lähtien, ja pimeiden iltojen pukujuhlaa tähdittävät viikonlopun aikana mm. Masterboy, Waldo’s People, Daze sekä Cascada.

Marraskuussa viikonloppujen esiintyjinä nähdään viikonloppuna Olympiastadionin kahdesti valloittanut Antti Tuisku, Klamydia, Vesala sekä elokuussa uuden Miljoona vastausta -albumin julkaissut Erin.

Joulukuussa Himos Areenan lavan valtaavat bilebändi Teflon Brothers, Mariska sekä uuden Magic-singlen juuri julkaissut Robin Packalen.

Koko syyskauden ohjelmisto on julkaistu Himos Areenan sivuilla, ja bileiltojen liput ovat myynnissä Himos Areenan lippukaupassa sekä Tiketissä.

Lisää luettavaa