Post-metalin pioneeriyhtye lopettaa

19.05.2010

Yhdysvaltalainen Isis tuli tiensä päähän.

Kuva: Robin Laananen

Vuonna 1997 Bostonissa perustettu Isis ilmoitti lopettavansa. Sittemmin Kaliforniaan muuttanut, post-metal-genren kantaisänä pidetty yhtye kertoi asiasta eilen blogissaan.

Kuten näissä yhteyksissä on tapana sanoa, päätökseen ei liittynyt suurta dramatiikkaa.

”Yksinkertaisesti sanottuna, Isis on tehnyt kaiken mitä halusimme tehdä, sanonut kaiken mitä halusimme sanoa”, bändi kirjoittaa blogissaan.

Isis kiertää vielä kesäkuun Yhdysvaltoja ja keikkailee muun muassa Melvinsin kanssa. Bändin viimeinen albumi Wavering Radiant julkaistiin toukokuussa 2009.

Viime marraskuussa Isis esiintyi Helsingin Nosturissa. Sitä ennen heidät ovat soittaneet Suomessa viime kesän Ilosaarirockissa, kolmen vuoden takaisella Tuska-festivaalilla sekä Nosturissa keväällä 2005.

Viime vuonna Isis herätti hämmennystä esiintymällä Berliinissä porilaisen renessanssihullun Mika Rätön kanssa.