Progehirmujen solistin tytärpuolen ja vaimon potkuista alkanut nimikiista loppusuoralla

15.01.2014

Kumpi on oikeassa, Queensrÿche vai Queensrÿche?

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Wikimedia Commons

Progeyhtye Queensrÿchen nimikiista saattaa olla loppusuoralla. Kaikki alkoi vuonna 2012 siitä, kun yhtyeen jäsenet potkivat omassa kokoontumisessaan bändin vokalistin Geoff Taten tytärpuolen pois yhtyeen faniklubin puheenjohtajan paikalta. Samalla kenkää sai myös yhtyeen manageri eli Taten vaimo.

Geoff Tatea ei kokoukseen edes pyydetty, ja hän olikin ymmärrettävästi asiasta sen verran näreissään, että hyökkäsi pari päivää myöhemmin nyrkein muiden bändiläisten kimppuun kesken soundcheckin. Tate sai potkut bändistä.

No, sekä Tate että loput bändin jäsenet ovat keikkailleet Queensrÿche -nimen alla omilla tahoillaan viimeisimmät pari vuotta, ja julkaisseet sinä aikana jo Queensrÿche-albuminkin. Tämä taas on aiheuttanut melkoisia sekannuuksia. Jotkut fanit ovat ostaneet lippuja väärän Queensrÿchen keikalle, ja keikkamainoksissa on silloin tällöin ollut väärän Queensrÿchen kuva.

Vähemmästäkin menee sekaisin. Tämän kuun lopulla pitäisi kuitenkin viimein tulla oikeuden päätöksen siitä, kumpi yhtyeistä saa jatkaa tomintaansa Queensrÿche-nimen alla.

Saas nähdä, miten käy.