Progen ystävät, huomio! Ensi vuonna ilmestyy kotimainen kirja, joka todellakin kannattaa hankkia hyllyyn

Progea käydään läpi tulevassa kirjassa.

04.11.2021

Muun muassa Rumban avustajana tunnettu Tuukka Hämäläinen tunnetaan kirjailijana ja toimittajana – ja suurena progen ystävänä.

Hämäläiseltä on aiemmin julkaistu kaksi runokirjaa sekä esimerkiksi teokset Kirosäkeet _ 20 uuden suomirockin sanoittajaa (2010) sekä Aleksandr Manzosin kanssa kirjoitettu Pelien äärettömät maailmat (2020). Nyt Hmäläiseltä ilmestyy uusi kirja, joka kertoo ei enempää eikä vähempää kuin progen historian.

Kirjan esittelyteksti kertoo seuraavaa:

”Monet progressiivisen rockin aikaa kestävät merkkiteokset ajoittuvat 1970-luvulle, jolloin esimerkiksi King Crimson, Yes, Genesis ja Pink Floyd elivät kukoistuskauttaan. Mikä teki näistä aiempia rajoja rikkoneista yhtyeistä ja heidän keskeisistä, usein myös klassisen taidemusiikin elementtejä sähköiseen ympäristöön yhdistäneistä teoksistaan aikaa kestäviä? Ja mikä yhdistää progressiivisen rockin klassikot uusiin tulokkaisiin ja nuoremman polven progeen?”

Kirjassa käydään läpi progen suuria teemoja aina kansitaiteesta sanoituksiin ja kaikkeen siltä väliltä.

”Se asettaa rinnakkain progen klassikot ja nykypäivän huiput Marillionista Steven Wilsoniin sekä kotimaiset suuruudet Wigwamista CMX:ään”, esittely jatkuu.

Kirja ilmestyy kauppoihin näillä näkymin 15. päivä huhtikuuta 2022.

Lisää luettavaa