Kuka puhuu totta? Adelen ja Pepsin tarinat tulevasta Super Bowlista eroavat toisistaan

Super Bowlista puhutaan jo ennen NFL-kauden käynnistymistä.

15.08.2016

Kuten esimerkiksi IS uutisoi, Adele kertoi keikalla yleisölleen, että kieltäytyi esiintymästä tulevassa Super Bowlissa.

Adele kuitenkin korosti, että järjestäjät olivat ystävällisiä kysyessään häntä esiintymään, mutta laulaja kokee ettei väliaikashowssa ole kyse musiikista, vaan tanssimisesta. Adele ei omien sanojensa mukaan osaa tanssia ja näin ollen tapahtuma ei ole hänelle oikea.

Nyt NFL sekä väliaikashowta sponsoroiva Pepsi vastaavat takaisin. Heidän mukaansa Adele on toki erittäin hyvä artisti, mutta he eivät ole vielä tähän mennessä pyytäneet yhtäkään artistia esiintymään. Suunnitteluvaiheessa on vielä useita potentiaalisia nimiä. Seuraava Super Bowl pelataan Houstonissa.

Kysymys kuuluukin, että mihin suuntaan asia etenee. Jääkö väittely tähän vai vastaako Adele vielä takaisin? Todennäköisesti väliaikashown esiintyjän tai esiintyjien varmistumista saadaan odottaa vielä tovi.

Super Bowl on amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelu, jonka väliaikashowssa nähdään eri esiintyjiä. Viime vuonna väliajalla esiintyivät Coldplay, Bruno Mars ja Beyoncé.

Lisää luettavaa