Qstock julkisti ensimmäisiä esiintyjiä vuodelle 2021 – Nightwish perjantain pääesiintyjä

Lisäksi Qstockissa nähdään esimerkiksi The Darkness ja Sanni.

Tim Tronckoe

Oulussa 30.-31.7. vuonna 2021 järjestettävä Qstock on julkistanut tukun ensimmäisiä artistikiinnityksiä. Jo tälle peruntuunelle koronavuodelle kiinnitetty The Darkness esiintyy tulevanakin kesänä Qstockissa. Perjantain pääesiintyjänä toimii Nightwish.

Nightwish julkaisi Human. :II: Nature. -albumin keväällä.

Muita jo kiinnitettyjä artisteja ovat nämä: JVG, Sanni, Battle Beast, Kaija Koo, Stam1na, Ellinoora, Chisu, Vesala, Ida Paul & Kalle Lindroth, Lähiöbotox, JC Stewart, Mikael Gabriel, Radiopuhelimet, Xysma ja Cledos.

Festivaalin tiimoilta asiaa kommentoidaan näin:

”Kesän 2021 ohjelmistoa on työstetty harvinaisista lähtökohdista. Maailmanlaajuisten keikkojen peruutusten ja siirtymisten lomassa on huojentavaa vahvistaa Nightwishin tasoinen pääesiintyjä poikkeuksellisen aikaisessa vaiheessa Qstockin perjantaille.”

Lipunmyyntiä ja muita akuutteja lippuasioita voi tutkailla täällä.