Radioheadilta jälleen uusi biisi ja video – Koko albumi ilmoille jo huomenna!

Radiohead julkaisi uuden kappaleen Burn the Witch vasta tiistaina, mutta jo perjantai-iltana yhtyeeltä ilmestyi jälleen uusi kappale ja musiikkivideo. Uunituoreen Daydreaming -videon näet alta.

Yhtyeen verkkosivuille on myös ilmestynyt tieto, että uusi albumi ilmestyy ladattavaksi jo huomenna sunnuntaina, 8. toukokuuta. Levyn pitäisi putkahtaa pihalle klo. 19.00 Ison-Britannian aikaa, eli Suomessa 21.00. NME:n mukaan fyysinen julkaisu on luvassa 17. kesäkuuta.

Unenomaisen Daydreaming -videon on ohjannut mestarillinen elokuvaohjaaja Paul Thomas Anderson.

Lisää luettavaa