Rakastettu jyväskyläläinen metalliyhtye tekee paluun viiden vuoden tauon jälkeen – juhlakeikka Lutakossa

Ghost Brigade tekee paluun.

07.11.2019

Jyväskyläläinen metalliyhtye Ghost Brigade soittaa 10. huhtikuuta keikan osana Tanssisali Lutakon 30-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoa.

Ghost Bridage siirtyi määrittelemättömän pituiselle tauolle vuonna 2015 kymmenen vuoden yhdessä soittamisen jälkeen. Tuolloin yhtye kertoi, että arkinen elämä ja motivaatio-ongelmat olivat syynä draamattomaan päätökseen.

Ghost Brigaden uran ensimmäinen keikka oli Lutakon Kickstart-festivaaleilla syyskuussa 2006. Tanssisali Lutakossa sijaitsee myös yhtyeen treenikämppä, jossa osa yhtyeen jäsenistä on jatkanut muiden musiikkiprojektiensa parissa Ghost Brigaden jälkeen. Siksipä onkin ihan luonnollista, että yhtye palaa takaisin juuri Lutakossa.

Ghost Brigaden paluukeikan Facebook-sivulle pääset tästä.

Lisää luettavaa