Rakkaita ihmisiä ja pimeitä bileitä – haastattelussa Lukas Leon

Räppäri julkaisi uuden albuminsa ja kertoi Rumballe sen kappaleista ja vierailijoista.

08.02.2021

Lukas Leon julkaisi perjantaina uuden albuminsa Pimee. Rumballe räppäri avaa levyä ja sen biisejä, ja kertoo mukana olevista vierailijoista.

”Levyn nimi kuvaa mun elämää viime vuosina. Ympäri Suomen bileitä, joissa on ihan pimee meininki. Juhlissa kaikki on hyvin, mutta rehellisesti mulla on ollut ajoittain tosi paha olla, ja se pimee mielenmaisema kuuluu tällä levyllä.”

”Oon saanut ADHD-diagnoosin jo vuosia sitten. Musan tekeminen on ollut yksi ainoista asioista, joihin olen pystynyt keskittymään 100-prosenttisesti. Muulloin tuntuu usein siltä, kuin kymmenen telkkaria olisi auki mun edessä, ja niissä kaikissa pyörii eri kanavat. Tän levyn tekeminen on ollut vapauttavaa. Oon tutkiskellut paljon itseeni ja saanut ajatuksia kirkastumaan.”

Pimee

”Pimee on levyn nimen lisäksi sisääntuloträkki, tai oikeastaan kuuntelija päästetään sisään tähän levyyn. Koko albumi on ne pimeet bileet, mutta tässä biisissä toivotetaan kuuntelija tervetulleeksi niihin bileisiin.”

”Viimeiset vuodet on menneet niin kiirellä, on ollut kova meno musahommissa ja muutenkin elämässä. En ole oikein missään vaiheessa ehtinyt pysähtyä miettimään. Kun keväällä alkoi karanteeni, niin väkisin pysähtyi mietiskelemään. Takaraivosta nousi asioita, mitkä olivat jääneet vaivaamaan mua. Tulin tietoiseksi asioista, mitä mun kuuluisi käsitellä. Tätä levyä tekemällä olen käsitellyt niitä. Se on ollut vapauttavaa.”

”Niitä kirkastuneita ajatuksia on paljon. En halua spesifisti mainita mitään, mutta niitä voi jokainen aistia tältä levyltä.”

Fight Club feat. Versace Henrik

”Tää on moshpit-anthem, mutta loppupeleissä diippi sellainen. Tässä puretaan pahaa oloa moshpittaamalla, tai ikään kuin tappelemalla, niin kuin biisin nimessä rinnastetaan. Biisissä sanotaan, että ’voitte koettaa panna paskaks, ette saa, oon jo valmiiks rikki’. Se alleviivaa sitä syvempää sanomaa tässä biisissä.”

”Mun versessä luettelen moshpitin sääntöjä, mitkä ovat jääneet monille epäselviksi. Alkaa kyllä olla palava halu päästä keikoille. Se kuuluu tässä biisissä. Kun keikat alkaa, tulee olemaan sairas meininki.”

”Ollaan tunnettu Versace Henrikin kanssa pari vuotta yhteisen frendin kautta. Monesti ollaan nähty ja ollaan hyvää pataa. Tunnen hänen tuotantoaan hyvin ja oon fiilannut meininkiä paljon. Kun duunasin tän biisin, mulle oli itsestäänselvää, että jos joku fiittaaja tulee, se on Henrik. Se diggasi biisistä ja lähti messiin.”

Hoodstock

”Psykedeelinen rock on tuttu skene, ja tosi lähellä mun sydäntä. Pink Floydia ei biisissä mainita, koska se ei liity Woodstockiin, mutta se on psykedeelisen rockin saralla mun suosikkibändi.”

”Sanoisin, että tää biisi on huudibileet, mutta positiivisella peace and love -energialla. Varjoisilla kujilla paistaa aurinko ja näkyy värejä ja sellaista meininkiä, hah hah!”

Freshmann feat. Eevil Stöö & View

”Olin 17-vuotiaana frendini Wilin keikalla tuplaajana, jostain takaovesta taisin päästä sisään alaikäisenä. Bäkkärillä puhuin koko illan yhden tyypin kanssa. Jossain vaiheessa iltaa se oli, että jaahas, heitti skimaskin päähän ja lähti lavalle. Katsoin vaan, että alright, olin jutellut pitkään Eevil Stöön kanssa tajuamatta itse sitä!”

”Viime syksynä nähtiin Seinäjoki Hiphop Festivalilla. Stöö sanoi heti, että nähtiin silloin vuosia sitten. Oli tosi siistiä, että se muisti vielä sen illan. Hengailtiin Seinäjoella koko ilta ja tultiin taas hyvin juttuun ja käytiin pitkiä keskusteluita.”

”Mä oon sanonut Stöölle, että sillä on mielenkiintoisin mielikuvitus, mitä tiedän. Se kiehtoo mua todella paljon. Mä en ole ikinä venannut fiittiä niin ihmetyksen sekaisessa jännityksessä, että mitähän sieltä tulee. Noh, sieltähän tuli hyviä läppiä jälleen kerran.”

”Idea tähän biisiin tuli vain yhtenä aamuna, kun heräsin ja oli tosi matala ääni. Läpällä heittelin vaan normaalia matalammalla äänellä Dressmann, Dressmann… joka kääntyi jossain vaiheessa muotoon Freshmann. Näin heti mielessäni vision Dressmann-tyyppisestä mainoksesta, missä kolme mahdollismman matalaäänistä räppäriä kävelee hidastetusti puvut päällä.”

”Snaijasin heti, että View’n ääni on tähän täydellinen, ja Stöön kanssa käydyt keskustelut oli tuoreessa muistissa, joten pyysin sen mukaan myös. Lopputuloksesta on tosi hyvä fiilis. Kun kuuntelen biisiä, se on just sen mun vision mukainen, tai oikeastaan vielä parempi.”

Kato feat. Nelli Matula

”Nelli osaa. Sillä on ässiä hihassa. Oon varma, että niitä ässiä on edelleen hihassa, ei se ole paljastanut vielä kaikkia.”

”Meillä on Nellin kanssa sama manageri, Carla Ahonius. Carla sanoi mulle, että Nelli haluaisi tehdä mun kanssa biisin, missä hän räppäisi myös. En ollut kuullut Nellin räppäävän koskaan, mutta luotin täysin, koska tiesin kuinka määrätietoinen hän on. Tiesin, että jos Nelli lähtee tähän leikkiin mukaan, niin hän tulee ownaamaan sen.”

”Kato-biisi oli yksi helpoimmista biiseistä, minkä olen tehnyt. Tuntui, että se syntyi itsestään. Tämä on kepeämielinen, pilke silmäkulmassa -flexausbiisi. Tässä on myös itseironiaa, mikä avautuu vielä paremmin musavideolla.”

”Ei tarvinnut puristaa mailaa yhtään. Oikeastaan tän levyn kaikki biisit on syntyneet niin. On ollut stressivapaata tekemistä, mutta kaikista eniten just tän biisin kohdalla.”

Houdini

”Tämä biisi kertoo siitä, miten mun on vaikea antaa kaikkeani suhteessa. Koen, että mut on kahlittu mun uraan kiinni. Mun elämä on sellaista vuoristorataa, että toisen on vaikea pysytellä mukana. Vaikka haluaisin päästä niistä kahleista irti, en pääse.”

”Mutta sitten tulee oivallus, että entä jos mun rakas taitaakin olla avain niihin kahleisiin. Hänen avullaan on mahdollista päästä vapaaksi kahleista, niin kuin kahlekuningas Harry Houdini.”

”Tän levyn kohdalla olen kirjoittanut mun omasta elämästä. Tässä ei ole mitään, mikä ei olisi omasta elämästäni.”

Hotelli Helsinki
Toimittaja mainitsee kuulevansa kappaleessa cheekmäisiä elementtejä.

”Nyt kun sanoit, niin pitää miettiä, ymmärränkö. En koe asiaa näin. Mä en muutenkaan käytä Cheekiä referenssinä mun biiseissä, koska tiedän että jengi väkisin yhdistelee mua Jareen. Jos ottaisin vaikutteita Jarelta niin kaivaisin vain omaa kuoppaani. Ei siinä ole mitään pahaa, mutta haluan, että mut opitaan tuntemaan Lukas Leonina – ilman, että mut yhdistetään Cheekiin.”

”Tämä tarina on sinisilmäisestä tytöstä, joka halusi elää omaa unelmaansa, mutta homma lähti käsistä.”

Kokkaan feat. Kube

”Pähkinänkuoressa tää biisi on huudibängeri. Kertoo huudeilla oman gängin kanssa boolaamisesta ja ikuisesta graindaamisesta, duunin tekemisestä. Sekoitetaan soppaa eikä ikinä stoppaa.”

”Omat huudit ovat pysyneet sydämessä isosti. Läheisimmät frendit ovat pysyneet samoina ja rakkaus huudeihin pysyy ikuisesti.”

Mania feat. Ares

”Ares ei ole biologisesti mun pikkuveli, mutta käytännössä kuitenkin. Meillä molemmilla on kreikkalaiset isät, jotka tutustuivat Suomeen muutettuaan. Niistä tuli keskenään parhaat kaverit ja meidän perheet tutustuivat. Ollaan oltu todella läheisiä pienestä asti.”

”Tää biisi on pilke silmäkulmassa kirjoitettu ja yhden studiosession aikana tehty. Se syntyi itsestään. Massinteko-anthem, ei enempää eikä vähempää.”

Onks sil mitää välii feat. Etta

”Etta ja Ares ovat olleet mun jokaisella levyllä tähän asti. He ovat molemmat rakkaimpia ihmisiä mun elämässä. On aina hienoa tehdä Ettan kanssa musaa ja tämä on yksi mun lempibiiseistä tällä levyllä.”

”Biisi selittää itsensä aika hyvin. Beibi, lähdetään täältä johonkin, missä saadaan olla kahdestaan. Ei edes välitetä vaikka kaikki huomaisi, että lähdetään yhdessä. Ainoa, millä on väliä, on me kaksi.”

Tottunut pimeään feat. Hassan Maikal

”Tämä on lohtubiisi, joka oli upea tehdä Hassanin kanssa. Mulla tulee edelleen kylmät väreet, kun kuuntelen biisin.”

”Hassan on ollut mulle rakas ystävä jo monta vuotta. Ollaan tunnettu junnusta asti ja aina puhuttu, että pitäisi tehdä musaa yhdessä. Loppukesästä fiittasin Hassanin Hullu-singlellä, ja sen musavideon kuvausten aikoihin kysyin, että haluaisiko Hassan vetää kertsin tähän. Siitä tuli hyvä fiilis.”

”Koko levystä on superhyvä fiilis: monia rakkaita ihmisiä vierailemassa ja monia artisteja, joita on checkannut ylöspäin. Tärkeiden ihmisten merkitys korostuu näinä aikoina.”

Lisää luettavaa