Rap-duo OutKast tekee vihdoin comebackin – Frank Oceanin biisillä

03.01.2013

André 3000 ja Big Boi ovat pian yhdessä täällä taas.

Kuva: Sony

André 3000:n ja Big Boin muodostama OutKast ei ole julkaissut albumia sitten vuoden 2006 Idlewild-levyn. Edellisen kerran kaksikko on esiintynyt samalla biisillä vuoden 2010 Big Boi -singlellä Lookin’ For Ya.

Rap-kaksikon fanit ovat pitkään toivoneet kaksikon palaavan vielä yhteen uusien julkaisujen muodossa, mutta toiveet ovat toistaiseksi saaneet kaikua kuuroille korville.

Nyt André ja Big Boi kuitenkin ovat pian mukana jälleen toverillisesti samalla biisillä, kertoo Consequence of Sound.

Kyseessä on uusi remix Frank Oceanin Pink Matter -biisistä Oceanin Channel Orange -albumilta.

André 3000 esiintyi jo levyn alkuperäisellä Pink Matter -biisillä, mutta remix-versioon tekee omat osuutensa nyt myös Big Boi.

Ocean oli alunperin halunnut molempien osallistuvan jo biisin albumiversioon, mutta André 3000 ei ollut tarjoukseen suostunut, koska Big Boin Twitterin mukaanAndré ei halunnut uuden OutKast-yhteistyön ilmestyvän kenenkään muun kuin OutKastin omalla albumilla”.

Consequence of Soundin mukaan Pink Matter feat. OutKast -remixin odotetaan ilmestyvän nettiin kuultavaksi ensi viikon aikana.

Laajemmasta OutKast-paluusta ei kuitenkaan vielä tällä hetkellä ole tarkempia suunnitelmia, vaikka Big Boi on sittemmin paljastanut Twitterissään tekevänsä myöhemmin tänä vuonna Andrén kanssa remixin myös T.I:n biisiin Sorry, jossa André 3000 oli myöskin mukana jo levyversiolla.