Töölön Ketterästä tuttu Matti8 on julkaissut ensimmäisen virallisen soolosinglen, Boushi. Erinäisiä julkaisuja räppäri on tehnyt yksinään aiemminkin, mutta nyt on luvassa soololevy. Road rage -albumin julkaisupäivää ei vielä paljastettu, mutta odotettavissa on sinkun perusteella kovaa ajoa. Matti8 levyttää soolona Kuben perustamalla Killah-levy-yhtiöllä. Kube myös vierailee tuoreella sinkulla.
Boushi on Lameboyn tuottama. Lameboy on monille tuttu lukuisten Cavallini & Shrty -kappaleiden taustalta, joiden letkeä meininki erottuu hyvin vahvasti Boushin tunnelmasta. Boushilla rätisee ja humisee, eli kappale on juuri sitä, mitä Matti8:lta voisi odottaa. Matti8 kertoi fiilistelleensä pitkään Lameboyn tuotantoa ja kappaleella hän räppäilee, kuinka odottaa Lameboyn lyövän läpi.
Matti8:n mukaan Boushi on juuri sitä soundia, jota levyltä voi odottaa ja sinkun tarkoitus on ”mennä kovaa alusta loppuun”. Kieltämättä siinä on onnistuttu ja biisin voi sanoa kuvastavan Matti8:n soundia. Kube toimittaa biisillä tuttuun suvereeniin tyyliinsä. Aiemmin kaksikkoa kuultiin vastaavanlaisissa tunnelmissa Töölön Ketterän Huolel-kappaleella.
Biisi sai tuekseen myös musiikkivideon, josta vastaa Jjohvnness. Visuaaliset kikkailut luovat lyhyelle kappaleelle lisää syvyyttä ja kokonaisuudessaan kyseessä on varsin sähäkkä paketti. Katso video alta.
