”Rehellinen kertomus siitä, millaista on olla muusikko” – Eppu Normaali -kitaristi avaa päiväkirjansa kaikkien luettavaksi

Juha Torvisen Vasenkätisen päiväkirja ilmestyy ihan pian.

Eppu Normaalin perustajajäsenenä ja kitaristina tunnettu Juha Torvinen julkaisee kesäkuussa muistelmateoksen.

Vasenkätisen päiväkirja – Merkintöjä rokkielämästä on kokoelma Torvisen ajatuksia ja päiväkirjamerkintöjä viime vuoden keväästä aina joulukuun Nokia Arenan avajaiskonserttiin saakka.

”Sivut on kirjoitettu pääosin, kuten musiikkiakin soitetaan, livenä. Kirjoitusvirheet on korjattu, mutta muuten teksti on sitä, mitä koneen ääreen istuessa on tullut”, kirjan kustantajan Docendon sivuilla kerrotaan.

Kirja sisältää kaunistelemattomia tarinoita ja ajatuksia muusikon työstä ja arjesta. Torvisen ottamat kuvat takahuoneista ja bändin treenikämpältä täydentävät kertomuksia.

254-sivuinen kirja ilmestyy 15. kesäkuuta. Teos on ennakkotilattavissa ainakin Docendon ja Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta sekä signeerattuna Backstage Rockshopista.

Torvinen on kirjoittanut aiemmin Aika normaalia – Tarinoita Eppu Normaalista -teoksen. Muusikon työn ohella hän on toiminut Poko Rekords -levy-yhtiön tuotantopäällikkönä ja tapahtumatekniikkaan erikoistuneella Akun Tehtaalla ”sekalaisissa tehtävissä”.

Vuonna 1976 perustetun Eppu Normaalin tuplakokoelma Repullinen hittejä on Suomen kaikkien aikojen toiseksi myydyin levy.

Lisää luettavaa