Reino Nordin laulaa rakkastaan – uusi levy ilmestyy perjantaina

Reino-viikko käynnistyy tällä.

06.02.2019

Reino Nordin on noussut viime vuosina yhdeksi valtakunnan suosituimmista artisteista, josta puhuu muun muassa ehdokkuus Vuoden miessolistiksi Emma Gaalassa.

Nyt hyvää julkaisutahtia ylläpitänyt laulaja julkaisee jälleen uutta ja mikä parasta, tuore single ennakoi jo ylihuomenna ilmestyvää levyä. Levyn nimikkobiisi Cara Mia tarkoittaa rakasta ja on tavaramerkki-Nordinia.

Jo ennakkoon kultaa striimanneesta levystä kerrotaan näin:

”Albumilla kuuluvat Reinon elämässä jyllänneet tunnetilat. Lauluissa on aikuisen miehen ajatuksia perheestä, rakkaudesta ja menetyksestä. Tasapainon etsiminen ja sen löytämisen vaikeus saavat vastapainokseen myös iloa ja keveyttä.”

Levyltä löytyy muun muassa sinkkuina julkaistut kappaleet Kyynelten virta, sekä Veitsenterällä.

Nordin lähtee kiertueelle maaliskuussa, aloittaen Himos Areenalta Jämsästä ja päättäen sen Helsingin Tavastialle.

Kuuntele uusi biisi alta.

Lisää luettavaa