RIP Storm Thorgerson – esittelyssä maailmankuulun kansitaiteilijan valitut teokset

Muun muuassa Pink Floydin Dark Side of the Moonin legendaarisen kannen suunnitellut taiteilija Storm Thorgerson menehtyi eilen kamppailtuaan pitkään syövän kanssa. Miehen muistoa kunnioittaaksemme esittelemme nyt joitain hänen hienoimpia töitään.

Kuva: Wikipedia

Lukuisten Pink Floyd -levyjen kannet suunnitellut Storm Thorgerson on kuollut, BBC kertoo. Bändin miehistön jo lapsuudesta saakka tuntenut taiteilija oli kuollessaan 69-vuotias.

Asia vahvistettiin myös Pink Floydin nettisivuilla. ”Hän on, sekä töissä että vapaa-ajalla, ollut kestävä voima elämässäni ja rakas ystävä, jonka olkapäätä vasten itkeä”, laulaja-kitaristi David Gilmour kirjoitti.

Taiteilija ehti elämänsä aikana muiden projektiensa ohella suunnitella melkoisen pinon kansia myös esimerkiksi Biffy Clyrolle, Muselle, The Mars Voltalle, Audioslavelle ja Peter Gabrielille.

Kansitaiteilijan mahtipontinen tyyli on varsin tunnistettava, sillä Thorgersonin töissä toistuvat luonto- ja maisemateemat jännittävällä twistillä varustettuna. Kokosimme tähän alle listan taiteilijan mieleenpainuvimmista töistä. Katsokaa ja ihailkaa.

Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suurempana.

Pink Floydin Atom Heart Mother vuodelta 1970.

Led Zeppelinin Presence vuodelta 1976.

Black Sabbathin Technical Ecstasy vuodelta 1976.

Peter Gabrielin Peter Gabriel vuodelta 1978.

Scorpionsin Lovedrive vuodelta 1979.

Weenin The Mollusk vuodelta 1997.

The Mars Voltan Frances the Mute vuodelta 2005.