Robynin jättihitti kuullaan uudelleentulkittuna uuden musiikkielokuvan trailerilla – elokuvassa mukana myös monien muiden huippuartistien tuotantoa

Elle Fanning näyttelee pääosaa keväällä ensi-iltansa saavassa elokuvassa.

28.12.2018

A Star Is Bornin kaltaisille musiikkielokuville näyttäisi olevan tilausta, sillä Yhdysvalloissa 5. huhtikuuta ensi-iltansa saa trailerinsa puolesta hieman samankaltaiselta vaikuttava musiikkielokuva Teen Spirit.

Nimensä mukaisesti Teen Spirit keskittyy kuitenkin tällä kertoo aikuisten sijaan nuoriin. Elokuvan päähenkilö on englantilainen Violet, joka osallistuu Pop Idolin kaltaiseen kuvitteelliseen laulukilpailuun. Violetia elokuvassa näyttelee Elle Fanning.

Nyt elokuvalle on julkaistu traileri, jonka taustalla soi Fanningin tulkinta ruotsalaisartisti Robynin hittikappaleesta Dancing On My Own. Trailerin lopputeksteistä selviää, että elokuvassa tullaan kuulemaan monien muidenkin suosittujen artistien tuotantoa. Elokuvassa tulkitaan uudelleen muun muassa Ellie Gouldingin, Ariana Granden ja Katy Perryn kappaleita.

Voit katsoa trailerin alta.

Lisää luettavaa