Rock and Roll Hall of Fameen lisättiin taas joukko tähtiä – Tupacista listan kuudes hip hop -artisti, Pearl Jamin basisti otti kantaa valintoihin paidallaan

09.04.2017

Vuotuinen Rock and Roll Hall of Fame -tapahtuma järjestettiin tänä viikonloppuna Brooklynissa Yhdysvalloissa. Järjestö valitsi Hall of Fameen jälleen joukon ansioituneita rock-, ja nykyään yleisesti populaarimusiikin, edelläkävijöitä.

Tänä vuonna arvostettuun kunniajoukkoon nostettiin Pearl Jam, Joan Baez, Yes, Journey, Electric Light Orchestra ja Tupac Shakur. Tapahtumassa jaettiin myös muita kunniapalkintoja ja erityismainintoja. Muun muassa Chic-yhtyeen Nile Rodgers sai tunnustuksen urastaan.

Jotta kriteerit kunniamainintaan täyttyvät, artistin tai yhtyeen ensijulkaisusta täytyy olla kulunut vähintään 25 vuotta. Palkintoja on jaettu vuodesta 1968, jolloin kunnian sai muun muassa Chuck Berry, Elvis Presley ja James Brown.

Rap- ja  hiphop-musiikin vaikuttajien lisääminen Rock and Roll Hall of Fameen jakaa edelleen mielipiteitä.  Tupac on vasta kuudes hiphop-artisti, joka on lisätty Hall of Fameen. Aiemmin listalle on päässyt Grandmaster Flash and the Furious Five, N.W.A.Public Enemy, Beastie Boys ja Run-D.M.C.

Paljon on vielä lisäämättä. Pearl Jamin basisti Jeff Ament muistutti järjestäjiä puuttuvista, mutta ansaitusti listalle kuuluvista artisteista t-paidallaan. Paidassa oli lista artisteista, jotka toivottavasti nähdään vielä kunniaseinällä.

Pearl Jam Jeff Ament

Tapahtuman avajaisseremonia järjestettiin perjantaina. Lavalla nähtiin rock- ja pop-musiikin jättiläisiä, kuten Pearl Jam, Yes, Rush, Journey, Lenny KravitzAlicia Keys ja Snoop Dogg.

Alla kokoelma tapahtumassa nähtyjä esityksiä.

Lisää luettavaa