Róisín Murphy saapuu Helsinkiin – katso myös muut Sideways-kiinnitykset

Miltei 30 uutta nimeä Nordikselle.

09.02.2022

Sideways-festivaali järjestetään Helsingin Nordiksella 16.–18. kesäkuuta. Tapahtuma on juuri julkistanut miltei 30 uutta artistikiinnitystä. Niistä päällimmäisenä on Róisín Murphy. Moloko-yhtyeen solistina aloittaneen diskopopin ikonin tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat 2000-luvun puolivälissä julkaistut Overpowered ja Ramalama (Bang Bang). Murphyn tuorein albumi on toissavuotinen Róisín Machine, jolla artisti vahvisti asemaansa suvereenina tanssilattioiden tarinankertojana.

Muita Nordikselle saapuvia ulkomaisia nimiä ovat Portisheadin Geoff Barrow’n krauthenkistä psykedeliaa soittava kokoonpano Beak>, brooklyniläinen ambientpoppari Cassandra Jenkins ja turkkilaispsykedeliasta oman tulkintansa esittävä Altin Gün. Elektronisen musiikin monenkirjavia ja kokeellisia sävyjä edustavat Boy Harsher, Clark ja Vanishing Twin.

Sidewaysissa nähdään myös suomalaisten rakastama ruotsalaisyhtye Dungen, tanskalaisen vaihtoehtorockin kärkinimi Iceage ja stoner-psykedeelikot Pigs Pigs Pigs Pigs Pigs Pigs Pigs.

Nyt julkistetut kotimaiset nimet ovat 22-Pistepirkko, Gasellit, Litku Klemetti, Astrid Swan, Babel, K-X-P, Hassan Maikal, Isaac Sene, Teini-Pää, Pehmoaino, Louie Blue, MC Koo, Sepikka, Huora, Kohti Tuhoa, M, Rosita Luu ja Pekka Laine & The Enchanted.

Sidewaysin artistikattaus täydentyy myöhemmin lisää.

Lisää luettavaa