Rolling Stones älähti Donald Trumpille – kielsi käyttämästä kappaleitaan kampanjassa

Rolling Stones

Donald Trump on menestynyt hyvin pyrkiessään republikaanipuolueen presidenttiehdokkaaksi, mutta herättänyt myös erittäin paljon negatiivista palautetta. Etenkään musiikkipiireissä ei miehestä välitä.

Esimerkiksi Adele on kieltänyt käyttämästä hänen kappaleita kampanjoinnissa ja Michael Stipe raivostui Trumpin käytettyään R.E.M.-yhtyeen musiikkia hyödykseen. Lue aiheesta lisää täällä. Hiljattain räppärit YG ja Nipsey Hussle julkaisivat yhteiskappaleen nimeltä, Fuck Donald Trump.

Nyt myös Rolling Stonesin leirissä on hermostuttu Donald Trumpin toiminnasta. Trumpin kappalevalinnat tiistaisessa voittojuhlassa eivät miellyttäneet yhtyeen jäseniä. Voittojuhlissa soineet kappaleet olivat Start Me Up ja You Can’t Always Get What You Want . Nyt yhtye on vaatinut Trumpin välittömästi lopettavan heidän kappaleiden käytön kampanjassaan. Ilmeisesti Trumpkaan ei voi aina saada mitä tahtoo.

Ehkäpä Donald Trump voisi tyytyä käyttämään Ted Nugentin musiikkia tapahtumissaan. Ainakin tähän pohjautuen.