Roope Salminen & Koirat, Stig ja Teflon Brothers yhteisellä kappaleella – kuuntele täältä

Sellaista.

30.12.2022

Roope Salminen & Koirat, Teflon Brothers ja Stig julkaisivat tänään Vituiks Män -singlellä.

”Edustit sitten mitä tahansa sukupuolta, uskomme, että sisälläsi asuu Vituiks Män, joka ilmestyy aina välillä kuvioihin ja saa kaiken menemään totaalisen päin helvettiä. Tämä savolaiseksi supersankariksikin kutsuttu myyttinen hahmo on hyväntahtoinen tyräilijä, joka ei parista virheestä hetkahda. Jos moka on lahja, niin Vituiks Män on joulupukki”, kertoo Roope Salminen.

”Vituiks Män on biisi, joka muistuttaa stoalaisen filosofian vahvuuksista. Jos voit vaikuttaa johonkin asiaan, ei kannata murehtia vaan kannattaa tehdä sille jotain. Jos joku asia meni jo vituiksi, se on sellaista”, Salminen jatkaa.

Vituiks Män lähti alun perin syntymään Roope Salminen & Koirat -yhtyeen käsissä. Myöhemmin he pyysivät Stigin ja Teflonit mukaan kappaleelle.

Kuuntele biisi alta.

Lisää luettavaa