The Rootsin Questlove haastettiin oikeuteen rasistisesta syrjinnästä Jimmy Fallonin puheohjelman valkoisia työntekijöitä kohtaan

Questlove itse pitää syytteitä "naurettavina".

27.01.2018

Tähtisilmäisen Jimmy Fallonin puheohjelma amerikkalaisella NBC-kanavalla tunnetaan musaharrastajien puolella hyvin siitä, että ohjelman studiobändi on, ei enempää eikä vähempää kuin The Roots.

Nyt kuitenkin NBC sekä The Rootsin rumpali Questlove ovat kumpikin syytteessä rasistisesta syrjinnästä ohjelman työntekijöitä kohtaan. Nimittäin Fallonin kaksi entistä (kyllä, valkoihoista) kameramiestä Kurt Decker ja Michael Cimino väittävät, että heidät erotettiin ihonvärinsä vuoksi.

Oikeusjutun tausta menee suunnilleen seuraavasti: Decker ja Cimino kertovat saaneensa nimettömältä lavateknikolta ”rasistisen ja seksistisen tekstiviestin” työskennellessään Fallonin ohjelmassa. Lavateknikko oli lähettänyt saman viestin myös The Rootsin basistille Mark Kelleylle. Kelley sattuu olemaan mustaihoinen.

Decker ja Cimino sanovat, että tekstiviesti tuli heille täysin pyytämättä ja että he ilmiantoivat sen heti NBC:n johdolle.

Deckerin ja Ciminon mukaan Questlove alkoi kuitenkin tekstiviestin takia painostaa NBC:tä ”erottamaan kaikki valkoihoiset työntekijät, jotka olivat jollain lailla osallisia tekstiviestijupakkassa.” Toisaalta Questlove kuulemma olisi vaatinut, että Mark Kelleyä ei saisi rangaista asiasta.

Ylläoleva tarina on tietenkin kaikki tähän mennessä pelkkää Deckerin ja Ciminon väittämää, mutta fakta on ainakin se, että Decker ja Cimino lopulta erotettiin Fallonin ohjelmasta – kun taas Kelley toki edelleen pomputtelee onnellisesti The Rootsin bassoa.

Questlove itse kiistää syytökset ”naurettavina” ja tviittasikin asiasta ihmetellen, miten voi joutua syytteeseen ”rasismista loukkaantumisesta.”

Jos Decker ja Cimino päätyvät voittamaan oikeusjutun, heidän korvausvaatimuksensa ovat mukavat miljoona dollaria per nenä.

 

Lisää luettavaa