Ruisrock julkisti ison kattauksen artisteja – Bad Bunny, Diplo ja Rita Ora nähdään ensi kesänä Turussa

Ruisrock sai uusia esiintyjiä.

12.02.2019

Ruisrockissa nähdään ensi kesänä monipuolinen kattaus kansainvälisiä nimiä eri musiikkigenreistä.

Maailmalla jättimäiseksi ilmiöksi kasvaneen lattarimusiikin kaksi tämän hetken nimekkäintä artistia vierailee festivaalilla. Laulaja, räppäri ja tuottaja Bad Bunny saapuu Turkuun, kuten tekee myös Ylistystä ja palkintoja kerännyt J Balvin, joka saapuu Ruissaloon puolestaan tarjoilemaan hiphopilla kuorrutettua reggaetonia.

Loppuvuodesta odotetun uuden albumin julkaissut popmuusikko Rita Ora pudotteli levyltä ennakkoon toinen toistaan kovempia singlejä, jotka ovat keränneet suoratoistopalveluissa satojamiljoonia kuunteluja. Tuottaja ja muusikko Diplo sekä DJ-kaksikko Dimitri Vegas & Like Mike edustavat elektronisen musiikin terävintä kärkeä, ja globaaliksi popilmiöksi kasvanut Troye Sivan yhdistelee tanssihiteissään 80-luvun syntikkapoppia ja raikkaita nykysoundeja.

Kansainvälisten nimien lisäksi Ruisrock on lisännyt ohjelmaan ison joukon kotimaisia artisteja. Mukana ovat muun muassa Alma, JVG, J. Karjalainen, Ellinoora, Gasellit, Olavi Uusivirta ja uutta musiikkia kevään aikana julkaiseva Chisu. Lisäksi festivaalilla nähdään esimerkiksi tauolle jääneen Haloo Helsingin! Elli Haloon sooloprojekti Ellips, suomenkielisen popin suunnannäyttäjä Vesta ja Emma Gaalassa kriitikoiden valinnaksi noussut Ruusut.

Luvassa on myös joukko suomirapin kuumimpia nimiä, kuten Adikia, SOFA, Melo ja Cledos sekä kovassa nosteessa olevat popkokoonpanot Maustetytöt ja Rosita Luu.

Ruisrockia vietetään 5.–7. heinäkuuta.

Lisää luettavaa