Ruudolf määrittelemättömän pituiselle keikkatauolle

Asfalttisoturin viimeinen hidas hetkeen Helsingissä.

12.11.2019

Ruudolf on yksi Suomen merkittävimmistä räppäreistä, joka on vaikuttanut suomiräpin kentällä aina 2000-luvun alusta asti. Persoonallisella tyylillä mieleen jäänyt ja huumoria sanoituksissaan oivallisesti hyödyntänyt Asfalttisoturi, on myös kaksinkertainen räpin suomenmestari.

Vuonna 2004 hän julkaisi Doupeimmat Jumala seivaa -albumin, joka kiistatta on yksi suomiräpin klassikoista. Sen jälkeen Ruudolf julkaisi kolme albumia tasaiseen tahtiin, mutta piti sitten kahdeksan vuotta taukoa levyjen julkaisemisesta. Siitä huolimatta Ruudolfilla on riittänyt kysyntää keikoille, pelkkien yksittäisten kappalejulkaisujen voimalla. Karismaattinen live-esiintyjä saa yleisön aina pauloihinsa.

Viime vuonna Ruudolf yllätti julkaisemalla Ootsä nähny musta unta -albumin, joka oli laululevy. Levylle oli selvästi saatu vaikutteita latinorytmeistä.

Nyt räppäri-laulaja jää määrittelemättömän tauolle. Toistaiseksi viimeinen keikka Helsingissä kuuluu nimellä Asfalttisoturin viimeinen hidas hetkeen ja se nähdään Ääniwallissa 21.12.2019.

Keikalla tullaan kuulemaan leikkaus Ruudolfin urasta ja myös yleisöllä on mahdollisuus esittää toiveitaan.

Lippuja keikalle myy Tiketti, alkaen 15 euroa. Lisää keikasta täällä.





Lisää luettavaa