Pykäri julkaisee O-albumin 2. elokuuta. Sitä ennen on kahden sinkkubiisin aika. Kuten otsikoista voi arvata, jotain samaa niissä on, eikä kumpaakaan liity James Bond.
Sä + mä on Pykärin ja Karina-duon yhteistuotos, messissä toki myös Ahjo Ensemble -kuoro. Biisistä julkaistiin samalla EM:n versio, jolla vierailee Lauri Haav. Version ideana oli, että Pykäri halusi nähdä millaisen version ulkopuolinen tuottaja voisi tehdä:
”Nostin kädet ylös enkä halunnut millään tavalla kontrolloida prosessia. Vaikutuin EM:n näkemyksestä kappaleesta.”
Alkuperäinen, eli Sä + mä on unenomainen kappale, joka vetää koukkuunsa aina yllättäen. Mä + sä sen sijaan on rnb-voittoisempi kappale, johon Lauri Haav sopii omalaatuisella tyylillään hyvin.
Biisit kannattaa kuunnella peräjälkeen. Silloin ne sulautuvat yhteen ja käytännössä toimisivat yhtenä yksittäisenä kappaleena.