Saako tuomittu pedofiili tekijänoikeuspalkkioita Joker-kohuelokuvassa kuultavasta musiikista? Studio selvitti tilannetta

Glitter ei saa korvauksia.

14.10.2019

Kohutussa ja kehutussa Joker-elokuvassa kuullaan Gary Glitterin kappale Rock And Roll Part 2 vuodelta 1972.

Kappaleen esiintymisestä leffassa on noussut valtava kohu. Gary Glitter istuu tällä hetkellä 16 vuoden vankilatuomiota pedofiliasta, raiskauksen yrityksestä ja muista syytekohdista.

Los Angeles Timesin mukaan Gary Glitter ei saa kuitenkaan elokuvasta lantin lanttia. Glitter myi kappaleen oikeudet Snapper Music -kustannusyhtiölle jo pari vuosikymmentä sitten. USA:ssa kappaleen tuotot menevät Universal Music Publishing Groupille. Myös Universalilta kerrotaan, etteivät hekään maksa Glitterille mitään.

Rock And Roll Part 2 on kuultu vuosien varrella elokuvissa kuten Boyhood, Meet The Fockers – Painajainen perheessä, The Office ja South Park.

Erään asiantuntijan mukaan kappaleen oikeuksista on maksattu 100000–200000 dollaria.

New York Post uutisoi, että elokuvan tuottajastudio Warner Bros. harkitsee kappaleen poistamista tulevilta dvd-versioilta.

Lisää luettavaa