Saimaa ja Yona tulkitsevat ukrainalaisia lauluja tulevalla yhteislevyllä – ensimmäisen singlen video ensinäytössä Rumbassa

Kaunis kappale julki.

09.05.2025

Alkusyksystä ilmestyy levy, jolla Saimaa ja Yona tulkitsevat ukrainalaisia lauluja. Kappaleilla ovat mukana myös Vantaan Viihdeorkesteri sekä kamarikuoro Amnis Ensemble. Luvassa on myös kaksi suurkonserttia.

Tänään 9. päivä toukokuuta julkaistiin ensimmäinen single Laula mulle laulu. Kappale on versio suositun ukrainalaisen yhtyeen Okean Elzyn kappaleesta Obijimy. Coldplay on esittänyt omaa versiotaan kappaleesta joillain Euroopan-keikoillaan. Albumilla Obijimysta julkaistaan tuplapituinen versio. Kappaleesta tehty video on nyt ensinäytössä Rumbassa.

”Vuonna 2013 alun perin julkaistu Obijmy on noussut Venäjän hyökkäyksen jälkeen ukrainalaisille hyvin merkitykselliseksi lauluksi, jota on usein kuultu sodanvastaisissa yhteyksissä. Sen rakkaudenkaipuuta käsittelevä teema (kappaleen nimi kääntyy suomeksi muotoon ”halaa minua”) on laajentunut kuvastamaan Ukrainan kansan menetyksen tunteita”, tiedote avaa kappaletta.

Lue myös: No Trump, No Putin, No Orban -kiertue saapuu Suomeen – luvassa kolme keikkaa hardcore punkin legendoilta

Yona ja Saimaa esiintyvät ensimmäisen kerran Turun Musiikkijuhlilla Samppalinnan kesäteatterissa 29.8. yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa. Konsertin ohjelmistossa kuullaan myös muuta Saimaan ja Yonan materiaalia. Ennen keikkaa järjestetään Ukraina-aiheinen keskustelutilaisuus. Helsingin Musiikkitalossa Yona, Saimaa ja Vantaan Viihdeorkesteri esiintyvät 6.9.

Projektin käynnistäjänä ja tuottajana on Mikko-Pekka Hanskin Solovey Productions, jonka tarkoituksena on lisätä Suomen ja Ukrainan välistä tunneyhteyttä.

”Käännämme, sovitamme ja esitämme kappaleita jakaaksemme Ukrainan tarinaa Suomessa – ja toisinpäin. Laulut valitaan huolellisesti ukrainalaisten kanssa keskustellen, jotta ne edustavat mahdollisimman hyvin maan kulttuurista identiteettiä”, Hanski kertoo Solovey Musicin toimintaperiaatteesta.

Katso video alta.

YouTube video