”Sanoituksessa on useita tasoja, ja toivon, että kuulija löytää siitä omansa” – Jannika B:ltä uusi single

Jannika B julkaisi uuden singlen.

Julkaistu:

15-vuotista artistitaivaltaan viettävä Jannika B on julkaissut uuden singlen.

Perjantaina julkaisunsa saanut Keho muistaa on herkkä, mutta voimakas kuvaus siitä, miten eletyt kokemukset ja rakkaus jäävät elämään kehoon, vaikka mieli yrittäisi jatkaa eteenpäin. Kappale on tehty yhdessä Jannika B:n luottotiimin kanssa, johon lukeutuvat Henri Piispanen, Hanna Johde sekä Jukka Jahnukainen. Singlellä kuullaan myös StrongBows-yhtyeen jouset, jotka tuovat kappaleeseen syvyyttä ja korostavat sen elokuvallista tunnelmaa. Edellinen single, Jossain sä oot, nähtiin viime marraskuussa.

Jannika B on kuvaillut uutta singleään seuraavin sanoin:

”Vaikka mieli yrittäisi unohtaa, keho tunnistaa tunteet ja hetket. Minulle kappaleen ydin on myös itsensä uudelleen löytäminen ja sen hyväksyminen, että jokainen kokemus on osa omaa tarinaa. Sanoituksessa on useita tasoja, ja toivon, että kuulija löytää siitä omansa.”

Singlelle saatiin myös musiikkivideo, joka on katseltavissa oheisen biisilinkin alta.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Rumban uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa ajankohtaiset musiikin uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.