Sara sai kahden viikonlopun minirundinsa päätökseen ja vetäytyy nyt levytyssessioiden pyörteisiin. Annastiina Airaksinen kertoo viikonloput tähdellisimmät.
Teksti ja kuvat Annastiina Airaksinen
Heipä hei taas, rakkaat blogilukijat. Tänä viikonloppuna kiertueelta raportoinnin kanssa on ollut tarkoituksella vähän viime viikkoa hiljaisempaa, jotta voisitte rauhassa keskittyä seuraamaan Saran uraa Hector-bändinä.
Nyt Kaskisten hectorit ovat jättäneet Suomen rock-klubien lavat hetkeksi taakseen ja siirtyneet hiomaan tulevaa albumia. Mutta muistellaan toki, mitä tapahtui viikonloppuna matkalla Turusta Jyväskylään ja bändin kotikentälle Seinäjoelle.
Lauantaista Seinäjoen Bar 15:ssä eli Wartissa soittamista odotettiin erityisellä innolla. Juhlan kunniaksi bändi päätti ottaa livesettiin kolmen aiemmin veivatun uutuuden lisäksi vielä yhden upouuden kappaleen.
Ennen keikkaa yleisössä kuiskittiin kiihkeästi ja arvailtiin, kuullaanko tänään viimein myös Rumbablogin lukijoille perjantaina yksinoikeudella tarjoiltu Yhtenä iltana. Ja kyllä, encoressa yleisö räjähti yhteislauluun tuon uuden ilmeen saaneen ikivihreän tahtiin. Nyt vain silmät auki, sillä kappaleesta tehty video julkaistaan aivan näillä näppäimillä.
Hectorin lisäksi viikonlopun seikkailuihin kuului muutakin legendaa. Jyväskylän Redneckin edessä seuraamme liittyi paikallinen juomamies, joka oitis oivalsi, että tässä hengailee nyt rock-orkesteri. Matti ja Teppo -vitsien kertomisen lomassa mies selvitti, kuka soittaa mitäkin instrumenttia. Röhönaurun saattelemana mies varoitti Andreasta rytmihäiriöistä, ne kun voisivat häiritä rumpalin uraa. Mies jopa kaivoi hupparinsa etutaskusta nestemäistä nitroa ja tarjosi lääkettä jo etukäteen mahdollisten vaivojen estämiseksi. Rumpalimme kieltäytyi kohteliaasti.
Takahuoneen seutuvilta löytyneille herkuille rumpalimme oli sen sijaan mahdotonta sanoa ei. Viereiseltä leipomolta kun oli jäänyt esille pellillinen piparia!
Jyväskylästä tulikin mieleeni, että olen täysin sivuuttanut raiderin, tuon rockareiden eritysistarpeita pullistelevan listan. Saran raiderissa pyydetään keikkapaikalta muun muassa ystävällistä henkilökuntaa ja sateenkaarta. Jyväskylään jälkimmäinen oli luvattu kaksinkertaisena, mutta ensimmäistä ei kuulemma olisi saatavilla.
Onneksi tämä osoittautui huijaukseksi ja talon miksaaja jopa niin ystävälliseksi, että tarjosi Saran miksaaja-Markolle juomia valomerkkiin asti. Ei voi kuin kiitellä.
Raiderin lisäksi olennainen osa keikkamatkoja ovat tien päällä kuunneltavat kasetit. Joillekin retkueille musiikin valinnasta voi kehkeytyä erimielisyyksiä ja riitaa, mutta ei Saralla. Kaikki kun haluavat yksimielisesti kuunnella keikkabussissa niin sanottuja ”omia kasetteja”, eli bändin omia arkiston aarteita ja demoja uusista biiseistä. Yhtyettä ei siis ainakaan voi haukkua itsensä aliarvostamisesta.
Jottei viikonlopun aloittanut Turku jäisi paitsioon, mainittakoon, että keikan jälkeen nuoriso-orkesterimme siirtyi Klubin alakertaan ottamaan mittaa toisistaan kikkerikisojen merkeissä. Kyllä siinä jokuset kiljahdukset ja sadattelut vaihdettiin.
Tunteet käyvät Turussa ilmeisen kuumina ajoittain paikallisten suosimalla grillilläkin, jonne myös tuleva listahittiorkesterimme keikan jälkeen päätyi yöpalalle. Sankaribasistimme Kristian, eli tuttavallisemmin Risueerikki, nimittäin huomasi hampurilaista odotellessaan, että myyjä oli jemmannut rasvakeittimien viereen ihka oikean pesäpallomailan. Kaikkien helpotukseksi Sara-yhtye sai ruokansa, muttei turpaansa.
Näihin onnellisiin tunnelmiin on hyvä päättää yhteinen matkamme. Ei muuta kuin kiitos ja kohti uusia seikkailuja!