Sarjassamme täysin selittämättömiä asioita: Black Sabbathia McDonald’sin hengessä esittävä tribuuttibändi Mac Sabbath

29.12.2014

Universumi on jälleen yhtä hämmentävää ja odottamatonta tribuuttibändiä rikkaampi.

Vuosi sitten ihmiskunta töräytteli jo juomiaan väärään kurkkuun, kun maailmalla levisi uutinen Yksin kotona -elokuvien pääosasta tutun Macaulay Culkinin perustamasta Velvet Underground -coverbändistä, joka versioi taiderock-legendan kappaleita pizza-sanastoon sovitettuina. Nyt saattaa kuitenkin olla löytynyt sellainen tribuuttibändi, joka jättää varjoonsa jopa tuon Culkinin Pizza Undergroundinkin.

Loudwire uutisoi nimittäin Mac Sabbath -nimisestä yhtyeestä, joka esittää Black Sabbathin musiikkia – kyllä vain – McDonald’siin liittyvillä pikaruokasanoituksilla. Mac Sabbathin käsittelyssä esimerkiksi Paranoid muuttuu Pair-a-bunsiksi ja Iron Man Frying Paniksi.

Mistään McDonald’s-ruokien ylistämisestä ei kuitenkaan ole kyse, vaan yhtyeen sanoituksissa on aimo kasa piikittelyä pikaruokajättiä kohtaan. Paketin kruunaavat yhtyeen ulkoasu ja lavaesiintyminen. Vinksahtaneisiksi McDonald’s-maskoteiksi pukeutuvaa bändiä johtaa jokseenkin demoninen ja häiriintynyt versio Ronald McDonald -klovnista.

Alta voit katsoa Mac Sabbathin taidonnäytteet Frying Panista ja Pair-a-bunsista.

YouTube video