Tänä vuonna Catharsis-albuminsa julkaisseen kalifornialaisen thrash metal -yhtye Machine Headin San Diegon keikalla koettiin menneellä viikolla ikimuistoisia hetkiä. Keikka oli ilmeisen onnistunut ja yhtye kiittelikin yleisöä myöhemmin Facebook-sivullaan esimerkiksi eeppisistä piteistä, hyppimisestä, yhteislauluista ja crowd surfingista.
Näiden lisäksi keikalla tapahtui kuitenkin jotain, joka yhtyeen omien sanojen mukaan ”täydensi järjettömyyden”. Davidian-kappaleen aikana eturivissä olleet nainen ja mies päättivät nimittäin alkaa harrastamaan seksiä ja lensivät tempauksensa vuoksi ulos keikalta.
Voit lukea yhtyeen Facebook-päivityksen kokonaisuudessaan alta.