Seksivau-kohun tarpeessa: auttaako Lady Gagan tuhma SNL-show piristämään Artpopin vaisua alkua?

18.11.2013

Lady Gagan Artpop lähti liikkeelle heikommin kuin edeltäjänsä, joten nyt olisi shokkikohu tarpeen. Tällä yrityksellä taitaa jäädä haaveeksi.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Inez & Vinoodh

Aika ennalta-arvattavaa. Miley Cyrus varasti musiikkimedian huomion taannoisella twerkkausperformanssillaan, ja nyt Lady Gaga tavoittelee jotain samankaltaista. Saturday Night Livessä vieraillut laulajatar esiintyi ja simuloi yhdyntää R Kellyn kanssa. On se roisi.

Tempaus tuntuu laimealta. Jos Stefani Germanotta on ottanut asiakseen olla räväkin, näyttävin, kohauttavin ja suurellisin poppari maan päällä, tämä vaikuttaa vain perusvarmalta seksishokkikohun metsästämiseltä käytetyllä reseptillä.

Se on kyllä totta, että nyt niitä kohuja tarvittaisiin. Artpop julkaistiin pari viikkoa sitten, ja levyn julkaisuviikon myyntilukujen odotetaan jäävän jopa 75% huonommiksi kuin Gagan edellisen levyn Born This Wayn luvut samassa ajassa. Tietty Born This Way hyötyi Amazonin euron lataus -tarjouksesta, mutta se ei selitä yksin laskua. Billboard-sijoitusta ei vielä tiedetä, mutta Briteissä albumi nousi ykköseksi. Mielenkiintoista nähdä, miten jatkossa käy.

Kriitikot ovat rankanneet Artpopin keskimäärin kolmen tähden levyksi. Kolmeen tähteen asettuivat muun muassa Rolling Stonen ja The Guardianin kriitikot, Consequence of Soundissa tulos oli kaksi ja puoli tähteä. Spinin kriitikko antoi levylle 6/10 pistettä. Rumban arvioijan tuomio saadaan joulukuun lehdessä.

SNL-seksivaukohuyrityksen ja saman show’n muita Gaga-paloja voi katsoa täällä.