Kauppoihin albumi tulee ylihuomenna 16. marraskuuta. Julkaisijana on TUM Alternative.
Kuva: Ulla-Maija Lähteenmäki
Muun muassa Sielun Veljissä ja Hassisen koneessa kunnostautunut ja lisäksi Rauli Somerjoen, Remu Aaltosen, M.A. Nummisen ja ties kuinka monen muunkin artistin kokoonpanoissa kitaroinut Jukka Orma julkaisee jälleen musiikkia omissa nimissään. Orman edellinen oma levy Kultahiekkaa julkaistiin vuonna 2003.
Perjantaina ilmestyvä Öisin olemme samanlaisia on siitä erikoinen tapaus, että Orma on säveltänyt levyn musiikin hänen puolisonsa Anja Snellmanin runoihin. Lauluja tulkitsevat Orman lisäksi Roni Martin, Maarit Hurmerinta ja Siiri Nordin.
Albumi on kuulostaa sangen henkilökohtaiselta – tiedotteen mukaan levyn lähtökohta on Orman ja Snellmanin pitkä yhteinen taival ensirakastumisineen, lapsineen, eroineen, ulkomaille muuttamisineen ja lopulta keski-ikäisyyteen varttumisineen. Levyn musiikkityyli tiivistetään muotoon ”rytmikästä popmusiikkia jousilla”.
Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, levy on ennakkoon kuultavananne. Perehdy aiheeseen alta ja kuuntele, mitä paljon nähneellä pariskunnalla on sanottavanaan.