Sigur Rósin kuudes videoluukku avautui: Varúð ja maaginen New York

01.08.2012

Yhtäaikaa yltitötaiteellisen ja viihdyttävän kokeilun kuudes teos on riipaisevan kaunis rakkaudentunnustus New Yorkille.

Kuva: Sigur Rós

Sigur Rós antoi kahdelletoista ohjaajalle identtiset budjetit ja täyden taiteellisen vapauden kuvittaa uuden Valtari-albumin musiikkia. Valmiit teokset paljastetaan yleisölle bändin kotisivulla määräpäivinä. Heinäkuu päättyi valokuvaaja Ryan McGinleyn lyyriseen rakkauskirjeeseen kotikaupungilleen New York Citylle.

McGinley on syntyjään Hudsonin toiselta puolelta, New Jerseystä, mutta on dokumentoinut Manhattanin Lower East Siden alakulttureita nuoruusvuosistaan lähtien. Vuosituhannen vaihteessa julkaistu The kids are alright -kuvateos oli hänen läpimurtonsa.

Varúð-kappaleeseen tehdyllä videolla – tai paremminkin lyhytelokuvassa – kultatukkainen tyttö hyppelehtii pitkin Manhattania. Maailma seisahtuu hänen ympärillään eikä katsojakaan välttämättä pysty aivan kivisydämisenä teosta loppuun katsomaan.

Sigur Rósin videosivulla ohjaaja kertoo pätkästä omin sanoin näin:

”Tämä teos on oodini New Yorkille. Halusin tuoda kadulle lapsuuden viattomuuden käyttämällä hahmoa, joka omalla kirkkaudellaan ja ihmeellisyydellään vaikuttaan maailmaan ympärillään. Olen aina ollut kiinnostunut ilmapiiristä, jossa unet ja todellisuus sekoittuvat tasavertaisesti.”

Katso Ryan McGinleyn Varúð tästä:

Sigur Rós: Varúð from Sigur Rós Valtari Mystery Films on Vimeo.

Lisää luettavaa