Smashing Pumpkinsin kotisivuille ilmestyi laskuri – uutta musiikkia vanhalta kokoonpanolta jo tällä viikolla?

Torstaina tapahtuu jotain.

12.02.2018

Smashing Pumpkinsin paluusta on huhuiltu viikkotolkulla, milloin nettiin on laitettu hengailukuva Billy Corganista, James Ihasta ja Jimmy Chamberlinista, milloin D’arcy Wretzky on kertonut halunneensa olla mukana. Kokoonpanoa ei ole vahvistettu missään vaiheessa, mutta Corgan on kertonut tekevänsä levyä Rick Rubinin johdolla.

Nyt chicagolaisyhtyeen kotisivuille on ilmestynyt laskuri, jossa on vielä reilu kolme vuorokautta aikaa. Torstaina kello 19 laskuri näyttää nollaa, eli voimme olettaa jotain tapahtuvan. Single vai kokonainen albumi heti kättelyssä, jäämme odottamaan!

Lisää luettavaa