Smashing Pumpkinsin musiikkivideoita ja olutta elokuvateatterissa – tällainenkin ilta on mahdollinen Kalliossa

Billy Corganin johtaman bändin kulta-ajan videot esitetään Rivierassa.

31.10.2017

”Parhaat bileet: 1) Katso Smashing Pumpkinsin videoita, 2) juo olutta.”

Näin seisoi Facebookissa eteen kävelleen tapahtuman luonnehdinta. Esityspaikaksi paljastui Helsingin Kalliossa sijaitseva elokuvateatteri Riviera ja esitettävät videot keskittyvät chicagolaisbändin ”kulta-aikaan” eli 90-luvun alusta vuoteen 2000, toisin sanoen Gishistä Machina/The Machines of Godiin.

Hyvältähän tämä kuulostaa, ainakin mikäli amerikkalainen vaihtoehtorock on lähellä sydäntä ja muun muassa ohjaajapariskunta Jonathan Daytonin ja Valerie Farisin (esimerkiksi alle nostettu 1979), Nic Goffeyn ja Dominic Hawleyn sekä Jonas Åkerlundin ohjaamat verrattain ikoniset videot maistuvat.

Tätä on luvassa Double Happinessin järjestämänä perjantaina 10. marraskuuta kello 21 alkaen. Lisätietoja ja vieno lupaus ilmaisesta hörpystä löytyy Facebookista.

Lisää luettavaa