Solonen & Kosola -videon kuvaukset: timanttista vapaata tyyliä, mimmejä ja futista

21.06.2013

Solosen ja Kosolan videokuvauksissa keskityttiin tärkeisiin asioihin: Mimmeihin, futikseen ja freestylesessioihin.

(Kuva: Tuomo Lampinen)

Mainio Solonen & Kosola -räppiduo kävi kuvaamassa Helsingin Toisen linjan futiskentällä uutta videota tämän viikon tiistaina. Video on eetterissä heinäkuun aikana, mutta Rumba kyseli videon kuvauksissa mukana olleelta ja projektin takapiruna toimineelta Vincent Nordströmiltä hieman kuvaussessioiden fiiliksiä.

”Tosiaan homman nimi oli se, että päätimme tehdä Solosen ja Kosolan uuden levyn nimikkobiisille vähän rennomman musiikkivideon muutaman kaveruksen kesken. Lähdimme sillä ajatuksella liikkeelle, että kerätään hyvä porukka kasaan ja pelataan ihan kunnon lyhyt futismatsi, jossa Solonen ja Kossu toimivat omien joukkueidensa kapteeneina. Paikalle oli Facebookin kautta kutsuttu väkeä ja tarkoitus oli saada kaikki halukkaat paikalle uudelle videolle heilumaan. Ihmisiä tarvittiin siis sekä pelaamaan, että yleisöön fiilistelemään tunnelmaa. Sää suosi meitä hyvin, vaikkakin muutama sadekuuro iski, jolloin täytyi hetkeksi laittaa kamerat huilimaan. Saimme paikalle myös kauko-ohjattavan helikopterikameran nappaamaan ilmakuvaa matsin aikana!

Pelin timmellyksessä kuvasimme parit spessujutut kuten Solosen ja Kosolan säkeistöjen räpit keskellä futiskenttää samaan aikaan kun taustalla vilisee kesäinen jalkapallomatsi. Kruunasimme mukavan päivän vielä lopuksi taltioimalla Solosen ja Kosolan freestylesessiot.”

Ja mikä tärkeintä:

”Ai oliko paikalla mimmejä? Totta kai oli! Ainakin muutama.”

Video tulee siis jakoon heinäkuun aikana, ja sen ohjaajana on toiminut Niko Kempas. Sitä ennen voi fiilistellä kaksikon edellistä videota, jolla vierailee räpin supermegatähti Ruudolf.

Lisää luettavaa