Sony kyllästyi rahavirtojen puutteeseen – Poisti artistiensa musiikkia Soundcloudista

Sony poistaa artistiensa musiikkia Soundcloudista.

07.05.2015

Sony poistaa huippuartistiensa musiikkia äänitiedostojen levitykseen ja suoratoistoon keskittyvästä Soundcloud-palvelusta Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Adelen, Hozierin, MS MR:n, Miguelin, Passion Pitin ja Leon Bridgesin kappaleet on vedetty kokonaan pois Soundcloudista ja artistien ja yhtyeiden omilta Soundcloud-sivuilta. Syy tähän on yksinkertainen. Billboardin nimettömänä pysyvän syväkurkun mukaan Soundcloudin soittokerroista ei Sonyn mielestä irtoa tarpeeksi rahavirtoja.

Soundcloudin kautta musiikkia kuunteli viime vuonna peräti 175 miljoonaa ihmistä kuukaudessa. Se ei kuitenkaan vieläkään maksa tekijänoikeusmaksuja suurimmalle osalle levy-yhtiöistä tai julkaisijoista.

Viime vuoden elokuussa Soundcloud teki sopimuksen ”tarkkaan harkittujen” yritysten kanssa, jotka mainostavat tätä nykyä Soundcloudin sivuilla. Mainossopimus on tällä hetkellä voimassa ainoastaan Yhdysvalloissa.

Viime marraskuussa Warner Music Group teki ensimmäisenä major-levy-yhtiönä lisensointisopimuksen Soundcloudin kanssa.

Lisää luettavaa