Spice Girls -tähti peruutti esiintymisensä Puolassa maan seksuaalivähemmistöpolitiikan takia – toimittaja julkaisi videon esiintymisestä Venäjällä

Mel C peruutti esiintymisensä Puolassa.

28.12.2022

Spice Girls -tähti Melanie C:n eli Melanie Chisholmin oli määrä esiintyä vuodenvaihteessa puolalaisella valtiollisella tv-kanavalla uudenvuoden konsertissa. Mel C kuitenkin peruutti esiintymisensä.

Asiasta Mel C kertoi sosiaalisen median kanavillaan.

”Tietooni on saatettu asioita, jotka eivät sovi maailmankuvaani. Siksi en voi esiintyä Puolassa kuten oli suunniteltu. Toivon pääseväni palaamaan sinne pian. Toivotan kaikille hyvää joulua ja vuotta 2023”, hän kertoi.

Mel C on aina ollut äänekäs seksuaalivähemmistön puolestapuhuja. Puolassa homoseksuaalisuus on ollut laillista vuodesta 1932 lähtien, mutta esimerkiksi homoavioliitot eivät maassa ole sallittuja. Puolaa pidetään erään tutkimuksen mukaan eräänä vihamielisimmistä EU-maista seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Puolalaismedioiden mukaan TVP-kanavalta kerrotaan, että Mel C peruutti esiintymisensä sosiaalisessa mediassa olleen painostuskampanjan jälkeen. Samaisen kanavan toimittaja Samuel Pereira julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa Mel C esiintyy Venäjällä vuonna 2018.

”Mel C esiintyi maassa, jonka teot eivät ilmeisesti ole ”ristiriidassa hänen näkemystensä” kanssa – eli Venäjällä”, Pereira totesi lakonisesti.

Lisää luettavaa