Spotifyltä uusi innovaatio – ensimmäinen säästä riippuvainen kappalejulkaisu

13.03.2017

Spotify on tiedottanut ensimmäisestä kappalejulkaisustaan, jonka laukaisijana toimii säätila. Uusi innovaatio on tehty yhteistyössä ulkoiluvaatemerkki The North Facen kanssa. White Denim -yhtyeen sadeaiheinen kappale No Nee Ta Slode Aln on kuunneltavissa Yhdysvalloissa vain alueilla, joilla sataa.

Suoratoistopalvelu käyttää geopaikannusteknologiaansa määritelläkseen sopivia kohderyhmiä ja -alueita kappaleille.

Kotimaassa keksintöä voisi hyödyntää monin eri tavoin. Tässä Rumban muutamia ehdotuksia kotimaisen musiikinjulkaisukentän piristämiseksi vaikkapa termisten vuodenaikojen tai äärimusiikkia ääriolosuhteisiin-periaatteen mukaan.

Black metal -julkaisut tulisi määrittää paikkakunnille, joissa pakkanen talvikuukausina alittaa -20 asteen. Kesähittien julkaisu (sekä radiosoitto) on kohdistettava ainoastaan ajalle kun terminen kesä vallitsee eli keskilämpötila pysyttelee 10 asteen paremmalla puolella. Villapaitaindien luontainen sesonki on tietysti syksyn saadessa, sademäärien lisääntyessä tulisi uunituoreita indiesinkkuja putkahdella kuin sieniä sateella. Stööltä uusi sinkku synkkänä ja myrskyisenä yönä. Yöltä soisimme tulevan uutta materiaalia kahden kuukauden tauottoman helleputken juhlistamiseksi.

Aiemmin Spotify on julkistanut yhteistyössä sääpalvelu Accuweatherin kanssa Climatune -palvelun, joka luo soittolistoja säätilan ja kuuntelutietojen perusteella. Tietoja kerättiin vuoden ajan 85:stä miljardista toistosta yli 900:ssä kaupungissa. Palvelu tekee johtopäätöksiä yhdistelemällä tietoja tiettyjen kaupunkien säätiloista ja paikallisten kuuntelutottumuksista.

Tuloksena on arvatenkin iloisia ja energisiä soittolistoja aurinkoisille päiville ja sadepäiville taas enemmän akustispainotteista ja rauhallista musiikkia.

Kirjoitushetkellä Climatunen mukaan Helsingissä on pilvistä, ja siellä kuunnellaan muun muassa Denzel Currya, Bob Dylania, The Curea, Justin Bieberiä, Bonnie Tyleria sekä David Bowieta.

Lisää luettavaa