Stam1na julkaisee 29. päivä syyskuuta uransa kymmenennen albuminsa X. Tänään julkaistu kappale Muistipalatsi on albumin toinen singlelohkaisu.
Yhtyeen Antti Hyyrynen kertoo kappaleesta seuraavaa:
”Meillä kaikilla on omat muistojen palatsimme. Tämä biisi kirskauttaa albumilla esiintyvän aarreaitan ovet auki. Sisällä odottaa laskeutuneen pölyn peittelemää rojua, kulahtanein lakanoin peiteltyjä fiiliksiä ja kullanarvoisia ajatuksia. Ne ovat odottaneet että ne huudettaisiin takaisin henkiin!”
Like Kustannus julkaisee bändin historiikin samana päivänä uuden albumin kanssa. Ari Väntäsen kirjoittama, myös tänään julkaistun kappaleen nimeä kantava, Muistipalatsi julkaistaan 29. syyskuuta 2023.
Katso video alta. Videon on ohjannut Tuomas Petsalo.
Ai niin, ja bändi lähtee toki myös kiertueelle uuden levyn myötä. Keikkapaikat näet videon alta.

Pe 13.10. House Of Olaf, Savonlinna
La 14.10. Möysän Musaklubi, Lahti Pe 20.10. Ravintola Pikis, Jämsä La 21.10. Kerhola, Nokia Pe 27.10. Black Box Mikkeli, Mikkeli Pe 03.11. Jäähalli Black Box, Helsinki La 04.11. Radio Rock -risteily/ Sakara 20v. Pe 10.11. House Of Rock, Kouvola La 11.11. Holiday Club Saimaa Areena, Lappeenranta Pe 17.11. Brummi, Rauma La 18.11. Apollo, Turku Pe 24.11. Sawohouse Underground, Kuopio La 25.11. Hotelli Peltohovi, Kiuruvesi Pe 01.12. Paviljonki – John Smith Frozen, Jyväskylä La 02.12. Areena – Unholy Winterfest, Joensuu Ti 05.12. Hotelli Leikari, Kotka Pe 08.12. Rytmikorjaamo, Seinäjoki La 09.12. Tullisali, Oulu Pe 15.12. Louhisali, Espoo La 16.12. Tavara-asema, Tampere