Stepa ja Are palaavat yhteen – uudella biisillä sämplätään suomiräpin klassikkoa

Siistii räppii ilmestyy huomenna.

Stepa julkaisee huomenna uuden singlen Siistii räppii. Biisillä vierailee Are, jonka kanssa Stepa julkaisi kimppalevyn …ja naksuvat luupit vuonna 2012.

Kappaleen nimi tuonee vanhan kotimaisen räpin ystäville lämpimiä olotiloja, eikä ihme: Siistii räppii -niminen biisihän löytyy Liisanpuiston vuonna 2003 julkaistulta Olipa kerran -albumilta.

Tietenkään sattumasta ei ole kyse, sillä tiedote kertoo näin:

”Pumppaava rytmiräppi soljuu klassisen pehmeän biitin päälle, kertoen tarinan rakkaan lajin harrastamisesta. Duo räppää kappaleella saumattomasti yhdessä kumartaen 90-luvun Westcoast-hiphopin suuntaan, tuoden leikkisyyden takaisin. Danny Valuen tuottamalla kappaleella kuullaan myös sämplessä Liisanpuistoa: 2000-luvun alussa Monspille levyttänyttä rap-yhtyettä.”

Stepa puolestaan kuvailee Aren kanssa työskentelyä näin:

”’Aren kanssa meikä on ollut hyvissä väleissä jo vuosia ja se on meikän parhaimpia kavereita. Sen mukana olo on meikästä vaan siistiä ja mitä enemmän mulla on mahdollisuus hengata Aren kanssa – sitä mukavampaa mun elämä on. Kilari Audio miksaili koko biisin ja ehdotti, et sämplätään siihen Liisanpuiston Siistii räppii -biisiä ja se sämple loi biisiin sielun.”

Kappaleesta julkaistaan myös kesäinen musiikkivideo.

”Meikä hyppäs autoon ja ajeli viikko-kaks sitten Jyväskylään. Soitin matkalla Aksimille, joka ehdotti, että vuokrataan maasturi ja mennään Jyväskylän keskustaan räppään. Joppe Jii, Lyttä, Gettomasa ja Aksim tuli tekemään cameot videolle. Sen lisäksi aurinko tuli moikkaamaan meitä ja minä tajusin mun ympärillä olevan hyviä tyyppejä ja me räpätään Jyväskylän keskustassa auringon alla. Silloin minusta tuntui, että minä olen onnekkain paskiainen tällä maapallolla, kun minulla on näin hyviä ihmisiä ympärillä ja nyt meillä on siitä muistona video.”

Kappale ilmestyy huomenna, mutta Liisanpuiston alkuperäisen biisin kuulet alta.

YouTube video

Lisää luettavaa