Alun perin vuonna 2006 hajonneen indiebändi Sleater-Kinneyn fanit saivat aiemmin loppusyksystä aihetta riemuun, kun tänä vuonna yhteen palannut bändi tiedotti julkaisevansa tammikuussa 2015 uuden studioalbumin No Cities to Love.
Osan faneista ei kuitenkaan tarvinnut odottaa edes tammikuuhun asti No Cities to Love -levyn saapumista, sillä levyn julkaiseva Sub Pop -levyfirma oli eilen lähettänyt vahingossa kaikille No Cities to Love -levyn ennakkotilanneille sähköpostitse yksityisen kuuntelulinkin albumiin.
Virheen taustalla oli Sub Popin verkkokaupan tarjous, jossa kaikkien No Cities to Love -levyn ennakkotilaajien luvattiin saavan streamin albumista jo viikkoa ennen levyn varsinaista julkaisupäivää. Tässä tapauksessa kuuntelulinkki lähetettiin kuitenkin peräti kolme viikkoa etuajassa, sillä virallisesti levy saapuu kauppoihin vasta 20. tammikuuta.
Huomattuaan virheensä Sub Pop poisti nopeasti linkin albumin ennakkokuunteluun, mutta lienee melko todennäköistä, että aika moni linkin saaneista oli ehtinyt jo ottamaan biisit talteen kuuntelulinkistä.
Stereogumin mukaan Sub Pop kuitenkin osoitti tilanteessa hyvää pelisilmää ja pahoitteli asiakkailleen virhettä varsin kieli poskessa kirjoitetuin sanakääntein: ”While we have every intention of giving you early access to that stream, the truth is we made an error in granting that access today. We wish we could blame an elite squad of foreign hackers bent on disrupting our meticulously planned release but the truth is we just messed up”.
No Cities to Love on Sleater-Kinneyn kahdeksas albumi, ja ensimmäinen sitten vuonna 2005 julkaistun The Woods -levyn. Vuonna 1994 perustettu punkia, pop-melodioita ja kokeellista kitararockia yhdistellyt Sleater-Kinney oli merkittävimpiä feministisen riot grrrl -aatteen bändejä vuosituhannen vaihteessa.