Suomalainen metalliyhtye tekee historiaa – tulevalla kappaleella mukana peräti 18 naislaulajaa

Ikinä julkaisee erikoisemman kappaleen – ja kiertuekin on tulossa!

26.02.2025

Suomenkielinen, kahden naisvokalistin johtama ja kolme pitkäsoittoa urallaan julkaissut metalcore-yhtye Ikinä julkaisee perjantaina 7.3. kappaleen Jumalatar. Kappaleella esiintyy yhteensä peräti 18 naislaulajaa.

Lue myös: Ikinä kääntää musavideoiden sukupuoliroolit ympäri: Magic Mike -videolla silmäkarkkia tarjoavat miehet

”Jumalattaren kaltaista raskaan musiikin naisvokalistien julkaisua ei ole koskaan aikaisemmin tehty maailmalla, saati Suomessa”, tiedote hehkuttelee. Yhtyeen Tuuli Paju ja Katariina Sorsa kertovat kappaleen syntyhistoriasta seuraavaa:

”Idea syntyi erään meidän keikan jälkeen, kun juttelimme Jennan (Juliestatues) kanssa siitä, miten voimaannuttavaa on katsoa toisia upeita metallimimmejä lavalla ja alettiin fiilistelemään jonkinlaista yhteistyötä. Metalliskene ja keikkapaikat ovat aika miehisiä tiloja ja totesimme esimerkiksi tunnelman bäkkäreillä olevan helpompi silloin, kun soitetaan yhdessä toisten bändien kanssa, missä on naisia”, kaksikko kertoo ja jatkaa:

”Meillä syntyi samoihin aikoihin Jumalatar-biisin demopohja ja sen kertosäe, johon ajateltiin kutsua ainakin Jennan fiittaamaan. Keikkabussissa asiaa suunniteltiin ja vitsailtiin, että “kutsutaan kaikki” ja siinä kohtaa tajuttiin, että tätä ei voi jättää puolitiehen, joten homma lähti paisumaan. Listattiin siltä istumalta liuta metallilaulajia, ja moni jolta kysyttiin suositteli vielä kollegojaan, joita me ei tunnettu entuudestaan. Siitä tulikin yhtäkkiä aika pitkä lista ja kaikki kutsutut, joiden aikataulut sallivat ilmoittautuivat innolla mukaan”, Tuuli Paju ja Katariina Sorsa jatkavat.

Toukokuussa Ikinä lähtee yhteiskiertueelle yhdessä UMK-kilpailustakin tutun Cyan Kicks -yhtyeen sekä Jumalatar-kappaleella kuultavien vierailijoiden kanssa. 

Listan kaikista Jumalatar-kappaleella esiintyvistä laulajista löydät alta. Myös keikkapaikat ja -päivät löydät alta.

Katariina Sorsa (IKINÄ)
Tuuli Paju (IKINÄ)
Juliestatues (Stoned Statues)
Sara Strömmer (Shereign)
Micha (Without Warning)
Heidi Aaltonen (Dyecrest, MoonMadness)
Jessi Frey (Velcra, Jessi Frey)
Helena Haaparanta (Crimfall)
Suvimarja Halmetoja (Humavoid)
Katri Hiovain-Asikainen (Numento)
Inka Inkinen (Noira)
Kaisu Kärri (Susivainaa)
Netta Laurenne (Smackbound, Black Sun)
Ina Mikkola (Cut The Crap)
Jessie Salmi (Fear Of Domination)
Sini Seppälä (Crimson Sun)
Sanna Solanterä (My Favourite Nemesis)
Suvi Uura (Noumena, Dorothy Polonium, Räsynukke, Duo Palo)

Jumalatar-kiertueen keikkapäivät ja -paikat:

9.5. Olympia-kortteli, TAMPERE w/ Cyan Kicks, Crimson Sun
10.5. Lutakko, JYVÄSKYLÄ w/ Cyan Kicks, Shereign
15.5. Tavastia, HELSINKI w/ Cyan Kicks
16.5. Apollo, TURKU w/ Cyan Kicks, Without Warning

Muut IKINÄ:n kevään keikat:

28.3. Semifinal, HELSINKI w/ Kosto
5.4. Monttu, PORI
11.4. Ilokivi, JYVÄSKYLÄ w/ Awake Again, In Thorns
12.4. Suisto, HÄMEENLINNA w/ Awake Again