Suomalaisen hiphopin pioneeri avaa levykaupan Helsinkiin

Green Grass Records jatkaa.

26.03.2018

Nyt on meinaan niin kunnollista, ettei tosikaan! Levykauppa Green Grass oli laittamassa lappua luukulle, mutta jatkoa seuraa uudessa osoitteessa ja uusien omistajien toimesta.

”Otamme broidin kanssa homman haltuun”, kertoo suomalaisen hiphopin underground-merkkitekijöihin lukeutuva Juhani Saksikäsi.

Saksikädellä ja veljellään on veriside kauppaan: aiempi omistaja oli miesten isä. Hänen ansiotaan on myös Saksikäden ura:

”Täällähän mä olen teiniaikani viettänyt roudaillen levytukkujen paketteja Matkahuollosta, kun niissä oli aina mulle räppiä. Lepakon levymessuilla olin apurina jo kolmasluokkalaisena ja sain Public Enemyä, Run-D.M.C:tä ja N.W.A:ta, joista faija tunnisti sämplet ja soitti orkkiksia. Siksi minusta tulikin sämplemuusiikko.”

Juhani Saksikäsi kirjoittaa Facebookissa, että uusi Green Grass avautuu Aleksis Kiven kadulle. Avajaisista ja tarkemmasta osoitteesta ”ilmoitellaan kun avataan”.

Lisää luettavaa