Suomalaiset klubit yhteistyöhön: kaksipäiväinen striimifestivaali tulossa – lippujen hinta määräytyy omatunnon mukaan

45 ja Tullikamari yhteistyöhön.

Meteli.net

Oululainen liveklubi 45 Special ja tamperelainen kulttuurikeskus Tullikamari järjestävät yhteistyössä kaksipäiväisen livestream-festivaalin.

Stayin’ Alive Festival -tapahtuma järjestetään 12.-13. kesäkuuta.

Kumpanakin festivaalipäivänä esiintyy neljä myöhemmin julkaistavaa artistia, puolet Tullikamarilla ja puolet 45 Specialissa. Lähetys loikkii keikkojen välillä kaupungista toiseen, ja katsoja pääsee tutustumaan molempiin keikkapaikkoihin, myös kulissien taakse.

45 Special aloitti maaliskuussa Stayin’ Alive -kampanjan, jonka myötä klubilta on striimattu jo useampi keikka: Tähän mennessä lähetyksiä on katsonut jo yli 200 000 ihmistä, ja lavalla on nähty Kaarle Viikate & Jukka Takalo, Kotiteollisuus ja Maustetytöt.

Tampereen Tullikamarilla järjestetään vuosittain yli 500 tapahtumaa. Tullikamarilla aloitettiin livestream-tuotannot jo vuonna 2012, mutta tuotantojen kehittäminen jäi tauolle 2015. Uusien digitaalisten palvelujen kehittäminen sai uutta vauhtia, kun yleisötapahtumat kiellettiin.

”45 Specialin Stayin’ Alive -konserttisarja herätti uudelleen pitkään muhineen ajatuksen yhteistyöstä. Yhdistämällä voimamme pystymme tuottamaan ihmisille jotain uutta”, kertoo Tullikamarin promoottori Tero Viikari.

Stayin’ Alive Festival on seurattavissa ilmaiseksi YouTubessa sekä Nelivitosen ja Tullikamarin Facebook-sivuilla. Linkki livestriimiin luodaan tunti ennen festivaalin alkua ja jaetaan muun muassa Stayin’ Alive Festivalin viralliseen Facebook-tapahtumaan.

Tapahtumaa voi tukea muun muassa ostamalla Early Bird Stays Alive -liput, joiden myynti aloitetaan keskiviikkona 6. toukokuuta Lippupisteen ja Tiketin verkkokauppoissa. Myyntiin tulee myös VIP-paketteja ja muita Stayin’ Alive Festival -tuotteita. Festivaalia voi tukea myös tapahtuman aikana.

Tuloilla tuetaan molempien keikkapaikkojen livetoiminnan jatkumista, livestreamin toteuttavia yrityksiä sekä esiintyviä artisteja ja heidän työntekijöitään.