Spencer Krug kiertää Suomea.
Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva: Kuvakaappaus videosta
Tällä hetkellä Moonface-nimellä operoiva Spencer Krug on ehtinyt tehdä uransa aikana lukemattomia levyjä eri nimien alla. Entisiä projekteja ovat esimerkiksi Wolf Parade sekä Sunset Rubdown. Suomalaisille mies lienee tutuin loistavasta Heartbraking Bravery -levystä, jonka hän teki Moonface with Siinai -nimen alla. Nimensä mukaisesti Krug äänitti levyn yhdessä suomalaisen Joensuu 1685 -johdannaisen Siinain kanssa.
Kanadalainen, mutta Suomessa jo pitkään viihtynyt Krug julkaisi vähän aikaa takaperin Julia With Blue Jeans On -nimisen albumin, jolla hän esitti kappaleita pelkän pianon säestyksellä. Nyt Krug tekee Suomessa kolmen keikan minikiertueen ja soittaa niin Helsingissä (Korjaamon Vintti, 25.1.), Hämeenlinnassa (Suisto-klubi, 23.1.) kuin Lahdessakin (Teatteri Vanha Juko, 24.1.).
Lämmittelijänä Helsingissä ja Hämeenlinnassa toimii vuonna 2013 perustettu dream-pop trio BLCK ja Lahdessa Delay Trees yhtyeestä tuttu Rami Vierula, jonka sooloakti tunnetaan paremmin nimellä 23:23.
Levyn uusimman videon voit katsoa alta. Sen alta voit nähdä Spencerin live-esityksen Love the House You’re In -kappaleesta.

