Suomeen saapuva jenkkibändi väitti joutuneensa jättämään keikan väliin tappouhkausten takia – keikkapaikan omistaja syyttää laulajaa kusettajaksi

Tämä meni nyt vähän oudoksi.

Julkaistu:

Kuten aamulla uutisoimme täällä, Suomeenkin saapuva amerikkalaisbändi Filter jätti keikan väliin Göteborgissa Ruotsissa. Filter väitti Facebook-kirjoituksessaan, että he saivat tappouhkauksia, minkä takia he joutuivat jättämään keikan väliin oman turvallisuutensa vuoksi.

Keikkapaikka Sticky Fingersin omistajalla Elias Leijonilla on kovin erilainen näkemys tapahtumista.

Hänen Facebookiin kirjoittaman tekstinsä mukaan Filterin laulaja Richard Patrick käyttäytyi kusipäisesti koko päivän ajan ennen suunnitellun keikan alkua. Laulaja oli myös polttanut kekkapaikalla sähkötupakkaa, ja tämä on siellä ehottomasti kiellettyä. Eliasta tuurannut pomo oli vähemmän tosissaan sanonut, että ”kannattaa lopettaa sähkötupakan käyttö, tai muuten pomo tappaa meidät”. Tämän jälken laulaja oli lukinnut itsensä keikkabussiin ja kirjoittanut Facebookiin, miten he olivat saaneet tappouhkauksia ja yhtye peruutti esiintymisensä.

Netissä eräs ihminen spekuloi, miten 60 myytyä ennakkolippua Filterin keikalle ei ollut tarpeeksi, ja laulajalla olisi mennyt hermot yleisön potentiaaliseen vähäisyyteen.

Sen kummemmin kantaa asiaan ottamatta ainakin Filterin Facebok-sivuilla Richard Patrick esimerkiksi haistattelee sivuille kirjoitteleville siihen malliin, että jotenkin tässä nyt kallistuu enemmän keikkapaikan omistajan näkemyksen suuntaan.

filter