Suomeen saapuva Korn julkaisi uuden kappaleen – pirulauta, tämähän on lähes poppia

Korn julkaisi uuden kappaleen.

11.11.2021

Korn on julkaissut uuden videon kappaleeseen Start the Healing.

Samalla yhtye kertoi julkaisevansa uuden levyn. Jatko vuonna 2019 ilmestyneelle The Nothing -albumille ilmestyy 4. päivä helmikuuta 2022 Loma Vista Recordings -levy-yhtiön kautta. Kaksi edellistä Korn-levyä ilmestyivät Roadrunnerin kautta. Tulevan levyn nimi on Requiem.

Uutta levyä yhtye työsti koronapandemian takia hieman normaalia kauemmin, ja samalla bändi myös kokeili studiossa uusia asioita. Ainakin ensimmäisen singlen perusteilla muutosta on tapahtunut, sillä Start the Healing on normaalia melodisempaa ja popimpaa Kornia.

Ensi vuonna Korn nähdään Suomessa sekä Tuskassa että Provinssissa.

Katso video alta.

Lisää luettavaa