Suomeen saapuvan Rammstenin laulaja latasi miestä turpaan – poliisi tutkii asiaa

Näin pääsi käymään.

12.06.2019

Saksalaisen sanomalehti Deutsche Wellen mukaan Rammsteinin laulajaa Till Lindemannia syytetään pahoinpitelystä.

Lehti kertoo Lindemannin pahoinpidelleen miehen Bayerischer Hof -hotellin baarissa Münchenissa viime lauantaina eli 8. kesäkuuta.

Bildin mukaan tapahtumat saivat ilmeisesti alkunsa, kun 54-vuotias mies oli vihjaillut haluavansa maksaa Lindemannin naisystävälle Lanalla seksistä hänen kanssaan.

Lindemann vaati anteeksipyyntöä, mutta mies ei ollut tähän suostunut. Lindemann oli tempaissut kyynärpäänsä miehen naamaan, jonka nenä oli auennut iskun voimasta. Häneltä on saattanut murtua myös leuka.

Poliisi tutkii välikohtausta.

Lisää luettavaa