Suomeenkin syksyllä saapuvalta Machine Gun Kellyltä uusi albumi – albumilla vierailee esimerkiksi Yungblud

Artisti saapuu uuden albuminsa myötä Suomeen syyskuussa.

07.07.2019

Näyttelijä ja artisti Machine Gun Kelly julkaisi perjantaina (5.7.) neljännen pitkäsoittonsa Hotel Diablo. Artisti saapuu uuden albumin myötä esiintymään myös Suomeen Helsingin The Circus -klubille 19. syyskuuta.

Albumi sisältää 14 kappaletta ja sen vierailijoihin kuuluu esimerkiksi Suomessakin Provinssissa esiintynyt Yungblud. Albumilta julkaistiin singleinä kappaleet Hollywood Whore, El Diablo sekä I Think I’m Okay.

Musiikkiuransa ohella Machine Gun Kelly (oik. Colson Baker) on myös näyttelijä. Hän on esiintynyt viimeisimpänä esimerkiksi Netflix-elokuvissa Birdbox sekä The Dirt, joka kertoo pahamaineisen hard rock -yhtye Mötley Crüen tarinan. Artisti näyttelee elokuvassa rumpali Tommy Leetä.

Uuden albumin voit kuunnella kokonaisuudessaan uutisen lopusta.

 

Lisää luettavaa